Liiterin tarina

Kuinka liiteri sai alkunsa

Kuten kaikki onnistuneet tarinat, Liiterikin sai alkunsa koko maailmaa mullistaneiden muutosten myötä. Maaliskuussa 2020 maailma, myös Siilinjärvi, kohtasi pandemian, joka sulki CrossFit salien ovet. Treenaamaan teki kuitenkin mieli ja niinpä Niko ja Anja raivasivat puuliiteriinsä treenitilaa. Liiteri Head Quarters oli syntynyt.

Muutama kaverikin mahtui mukaan hikoilemaan ja sen myötä ajatus hauskan porukan perinteisestä CrossFit salista jäi kytemään. Kesän aikana hyödynnettiin isomman porukan kanssa yleisurheilukenttää ja mäkihyppyrappusia, jotta päästiin puuskuttamaan yhdessä. Liiterin lajikirjo laajeni kesän aikana myös retkeilyyn ja maastopyöräilyyn, joita myös porukalla harrastettiin.

Talven tullen tuli perinteiseen Liiteriin kylmä ja lumi lopetti kesän ulkotreenit. Hajaannuimme kuka millekin salille ja pahennusta aiheutettiin myös perinteisillä kuntosaleilla ähisten ja puhisten. Gymboss Ryynänen jatkoi ohjelmoinnin tekoa itselleen ja samalla syntyi ryhmä, jossa kyseistä ohjelmointia pääsi seuraamaan.

Taustalla voimakolmikko, Jenni, Niko ja Anja, etsivät sopivia tiloja ja pohtivat toimintamalleja voidakseen tarjota porukalle yhteisen harjoittelupaikan. Joka ikinen hallinnurkka ja isompi varasto käytiin katsomassa. Sopivia tiloja oli kuitenkin vaikea löytää ja hanskat lyötiinkin naulaan useamman kerran.

Kiirastorstaina 2021 Jennin kauden viimeisen hiihtolenkin päätteeksi oli sovittu vielä yksi katsonta Radantauksen hallilohkolle. ”Tämä on aika lupaava”, sanoi Niko, ”tuu nyt katsomaan, vuokraisäntäkin on innoissaan”. No, sehän oli oikeasti lupaava! Kahden yön mietinnän jälkeen jo kilisteltiin tyhjässä hallissa. Muuttuvien, mutta koko ajan niin varmojen visioiden myötä päästiin rakentamaan unelmien treenipaikkaa, meijän salia, jossa kaikki ovat samalla puolella just sellaisina kuin tulevat.